”Kotiäiti, mediapersoona Timo T.A. Mikkosen vaimo” Nina Mikkonen (kyseinen titteli rouva Mikkosesta jäi mieleen jostain lehden palstoilta) arvostelee kovin sanankääntein töihin meneviä äitejä, jotka vievät lapsensa päivähoitoon. Ja lyttää samalla suomalaisen päivähoidon totalitaariseksi järjestelmäksi, ja väittää, että ”lasten massatarhaus on aiheuttanut sen, että meillä on psyykkisesti ja fyysisesti sairaimmat lapset sitten nälkävuosien” (Mikkonen Ilta-Sanomissa).

Lasten massatarhaus! Mitä?

Oikeaa ikää lapsen hoitoon laittamiselle on vaikea asettaa ulkoa käsin, se lienee jokaisen perheen yksilöllinen valinta, johon valitettavasti yleensä vaikuttaa eniten perheen tulotaso. Kotihoidon tuen suuruus (euromääriä ja niiden perusteita löytyy Kelan sivuilta) ei päätä huimaa, ja perheen elättäminen vain toisen puolison ihan tavispalkalla saattaa olla haasteellista, erityisesti jos niskassa painavat opinto- ja asuntovelat. Ja kas, kun on olemassa myös yksinhuoltajia, joilla ei ole omaa mediapersoonaa elättäjänään.

Toivon saavani jonain päivänä jälkikasvua, ja pohdin jo nyt, mitä on hyvä äitiys, ja miten kykenisin olemaan lapsilleni hyvä äiti. Mutta vaikka äitiys on rooli, jonka kovasti toivon itselleni tulevaisuudessa siunaantuvan, haluan olla jotain muutakin. Työ on minulle tärkeä asia, ja sellaiset nimikkeet kuin tuottaja, tuotannon opettaja ja kunnallispoliitikko, ovat minulle myös tärkeitä rooleja. Voisin kuvitella, että olisin mielelläni lapsen kanssa kotona, ja äitiys, varsinkin kotiäitiys ovat kunnioitettavia ja tärkeitä asioita. Mutta minulle ei riittäisi olla vain jonkun vaimo. Ei edes mediapersoonan. Nina Mikkonen voisi kunnioittaa myös kunnianhimoisia naisia, jotka haluavat toimia työelämässä.

Ja miksi, OI MIKSI, tässä keskustelussa edelleen käytetään ilmaisuja ”hyvä äiti” ja ”huono äiti”? Elämme 2000 -luvulla, ja edelleenkään emme puhu hyvästä VANHEMMUUDESTA. Mistä se kertoo? Jos mediapersoona Timo T.A.:lta kysyttäisiin, hän tuskin olisi valmis jäämään kotiin lastensa kanssa ja päästämään vaimoaan töihin. Mistäköhän sekin kertoo...

Ystävä odottaa toista lastaan, jonka laskettu aika on maaliskuussa. Perheessä on pohdittu pian kolmivuotiaan esikoisen hoitojärjestelyjä, ja tultu siihen tulokseen, että hän käy äitiys- ja vanhempainvapaan aikana hoidossa puolipäiväisesti, eli kymmenen päivää kuukaudessa. Päätökseen olla ottamatta lasta pois päivähoidosta vaikuttivat useat tekijät. Äiti haluaa tietysti turvata oman jaksamisensa vauvan kanssa. Samalla halutaan turvata esikoiselle virikkeellinen leikkiympäristö, jossa hän saa leikkiä tuttujen kavereidensa mukana, ei pelkästään (väsyneen) äidin kanssa vauvan päiväunien aikaan. Tärkein tekijä päätöksessä oli kuitenkin esikoisen vakioreaktio hoitopaikan ovella iltapäivällä kotiinlähdön aikaan: ”äiti, isi, mä en haluu lähtee vielä, meillä on leikki kesken, menkää te vaan jo kotiin, mä tuun sitten myöhemmin”. Suomalaisessa päivähoidossa voi myös viihtyä.