Puoluetoveri lähetti haasteen väkivallan vastaiseen työhön. Kyseessä on tietysti Amnestyn Joku raja! -kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Sukupuolten tasa-arvon edelläkävijämaassa Suomessa ainakin yksi asia laahaa pahasti perässä. Parisuhdeväkivaltaa esiintyy yhä runsaasti, vaikka vain murto-osa tapauksista tulee poliisin tietoon. Tutkimusten mukaan viidesosassa parisuhteita nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa tai väkivallalla uhkailua. Tämän vuosituhannen alussa keskimäärin 17 naista vuodessa menetti henkensä rakkaansa käden kautta.

Mitä tälle "piilorikollisuudelle" sitten voi tehdä? Neljän seinän sisällä tapahtuvaan väkivaltaan on vaikea puuttua. Amnestyn mukaan kunnat ovat avainasemassa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyssä. Järjestön tekemän selvityksen mukaan kuntien väkivallan vastainen työ on kuitenkin vasta lapsenkengissä. "Tarve kuntatason kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja koordinointiin on huutava." Selvityksen mukaan poliittisesti hyväksytty naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen ohjelma oli 5 prosentissa kysymykseen vastanneista kunnista, ja vain 3 prosentissa kunnista oli osoitettu pysyvä menoerä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn.

Minä allekirjoitin Amnestyn vetoomuksen, joka ohjeistaa kuntapäättäjiä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön. Kunnille suunnatut suositukset voi lukea täältä. Lisää faktoja parisuhdeväkivallasta löytyy osoitteesta Kotirauhaa.fi

PS. Aiheeseen liittyen; tämän päivän lehdessä uutisoitiin Amnestyn pohjoismaisesta raportista, jonka mukaan Suomen seksuaalirikoslainsäädäntö jää jälkeen muista Pohjoismaista. Esimerkiksi Pohjoismaista vain Suomessa raiskauksen uhri voi pyytää syyttäjää luopumaan syytteestä. Kun noin 75 prosentissa raiskaustapauksista uhri ja tekijä tunsivat toisensa entuudestaan, voi uhrin "vakaata tahtoa" olla vaikea arvioida.

Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin Suomessa vasta vuonna 1994, ja paljon on siis vielä tehtävää.