Poru nukketeatterin ja sirkuksen koulutusten lakkautusten ympärillä kiihtyy. Päivän Turun Sanomissa Opetusministeriön virkamies väittää, että aloite lopettamiseen olisi tullut Turusta. Turku sanoo, että OPM oli päätöksensä jo tehnyt kun neuvotteluihin mentiin. Uunituore apulaiskaupunginjohtaja Ari Korhonen väläyttää jo päätöksen perumista; ”Päätöstä voi seurata uusi päätös”. Lohdullista.

Ihmetyttää vain tuo Korhosen ilo erikoistumisopinnoista. Täydennyskoulutuksen järjestämät erikoistumisopinnot ovat yleensä 30 opintopisteen laajuisia, jo olemassa olevaa osaamista täydentäviä opintoja. Ne suoritetaan osa-aikaisena opiskeluna, esimerkiksi työn ohessa, yhden vuoden aikana. Tämä on täysin eri asia, kuin neljän vuoden tutkintoon johtava koulutus, jonka laajuus on 240 op. Jota monet sirkuksesta valmistuneet täydentävät vielä vaativilla maisteriopinnoilla ulkomaisissa huippuoppilaitoksissa.

Erikoistumisopintoihin osallistuvalla on siis oltava alla vankka pohjakoulutus. Joka nyt tehdyllä päätöksellä loppuu molemmilta aloilta Suomessa kokonaan. Outoa, että OPM:n virkamiehillä, AMK:n rehtoreilla ja ammattikorkeakoulusta vastaavalla apulaiskaupunginjohtajalla ei ole asiantuntemusta erottaa näitä kahta koulutustyyppiä toisistaan.